Sivun näyttöjä yhteensä

29.6.2013

29.06






Sain pyynnön ommella hyppyhousut. Riittävän leveät ja pitkät. Otin mallia Hirvimiehen housuista ja avuksi oli joku SK housukaava, sellaiset pöksyt sain aikaiseksi. Peppu ja polvet on tuplakangasta ja polven alapuolelle tulee vielä vahvikekangas jos saadan siihen oikea paikka määritetty. Yksi taskukin. Vetoketjyn ompelu ei vielä ihan onnistunut, mutta saaja oli erittäin tyytyväinen housuihiin. Harmaa ensteks on joskus FB kangashamstereista ostettu ja sitä ottaisin lisää jos löytyis!!!




Hirvimiehelle caprit, kangas kirpparilta ja kokonaisen 3 euron palasen käytin loppuun! Hieman olis saanut olla pidemmät mutta tämäkin saaja oli tyytyväinen. Vetoketjy onnistui jo hieman paremmin;)

20.6.2013

Sadepäivänä









Sadepäivänä sain vihdoin viimistelty peiton, Tampella pikkukukallisia tilkkuja eri sävyissä (etsisin niitä FB kautta joten kiitokset kaikille keneltä niitä sain). Rakastan tätä kuosia ja peitosta tuli aikas kiva, lapset ottivat heti käyttöön joten ryppyinen jo kuvissa;) Taustalla vanha lakana ja välissä vanu (ihan kaupasta kävin ostamassa). Ensimmäistä kerta jopa kanttauksen tein ohjeen mukaan, ei ihan täydellinen mutta ehkä ensi kerrallaan...

Ja vielä kerran ohje kuusikulmioiden tekoon;)

18.6.2013

18.06



Pojille kesäpyjamat. Eteen oli pakko tällä kerta jotain laitta että ei menis aina väärinpäin;)

                                       


Tytölle tuunailtu mekko, kissoja sinne-tänne niin kelpää;)


11.6.2013

11.06



Tulipa yksi viileämpi keli (isommat kyselivät aamulla jo hanskoja...), yhdet nopeat verkkarit jämäpaloista. Vauvanukelle jumppis samaisesta kankaasta;)




Koneelta löytyi vielä muutama kuva ...


8.6.2013

Iivari





Meillä on isovauva, Iivari nimeltään (tai siis ainakin eile oli, nimet vaihtuu...). Oli kynänjälkiä täynnä, hammastahnalla minä ne poistin, helppo ja tuoksukin hyvälle;) Lahkeellinen body, farkut + lippis ommeltu, että ei tarvis paljas olla;)

3.6.2013

kesäkuu


Vihdoin löytyi täydellinen tuoli!!! Tuleva ekaluokkalainen ehkä tekee siinä syksytä lähtien kotiläksyjä (tai sitten ei...). Tällä hetkellä pöydällä isommat leikki playmobileilla, tyttö maalaile ja pienin tuijotta ulos ikkunasta. Tuoli on niin kaunis että hengästyttä, erittäin hyvä istua ja tukeva, vanha kunnon Ikea (leima pohjassa) ja kokonaiset 13 euroa maksoi- i'm in love!!! 


Polvihousut omista farkuista;) Kuminauha vyötäröllä, muuten jäävät meillä käyttämättä, vetoketjy-hakaset-napit yms on edelleen meidän lapsille liian monimutkaisia;)


Tyttö sai kirpparilta pussillisen poneja ja voimistelupuvun, hassu näkö kun kumisaappaat jalassa (kyllä- täällä helteessa) ja pipo päässä, helmat heiluu;)



Eskarintädeille;)