Sivun näyttöjä yhteensä

11.12.2010

Tere


Tein minäkin tere paidan;) Ihanat ohjeet taas Tosimummo blogissa. Mutta vaikka laitoin 1,5 cm saumavaroja kaula-aukkoon, niin silti on minun makuun ihan liian iso;( Tereet onnistuivat hyvin ja paita muutenkin, mutta ranglahihapaita kaava ei sovi oikein meidän pojille (Ottobre Night Owl kaava). Käyttöön tulee, keskimmäinen on kasvanut ulos muutamasta paidasta ja saan rauhassa ommella uusia, hehhh.

Sitten kannet neuvolankortille, aivan ihana ja selkeä ohje minun lempiblogistani.
Kannatta oikein kunnolla selailaa koko blogi, on niin ihanan monipuolinen, herkkä ja maanläheinen blogi, kirjoittajana erittäin taitava käsityön osaaja. Ja ne hänen kuvat, ihan kun taulut, joka ikainen erikseen niin kaunis että sanoja ei löytyy!  Ne minun tekemäni kannet ovat Småfolk vanhoista housuista, muuten onnistuivat hyvin mutta polvekenauha joutui vahingossa takapuolelle;( ja silitysraudasta valui vettä,sen takia kuvassa tumma läiskä...

Kirppispuvun tuunausta, kokomerkintä 90cm mutta hiukan nafti oli(vastaa ehkä 80cm), lisäilin pituutta resorien kautta.

Tämä oli Lindexin tähtipaita 104cm, ihanan sävyinen mutta hintalappu laitettu eteen niitteillä, tietenkin neljä pikkureikää kauluksen vieressä. Pikkaisen harmitta tämmöinen, eihän euro köyhemmäksi tekee, mutta miksi käyttä nitoja vaatteiden hinnoittelun? Pikkumekon/tunikan sain tytölle, valitettavasti saumuri rikkoi kangasta, vaihdoin neulat mutta silti reikiä ommeljäljessä???? Moka-paita siis, kauluskin liian rypyssä,höhhh.
Ja uusi potilas talossa, kuumeinen ja hiljainen keskimmäinen;(

4 kommenttia:

Sani kirjoitti...

Oletpas ehtinyt paljon :)

Oisko tuossa kaavassa vain reilu kaula-aukko, eli ootk okokeillut muita raglankaavoja? minä taas tykkään raglanmallisesta ja noit tereitä pitäs kyllä kokeilla! :)

kewa kirjoitti...

Kiitos Sani, pitäis oikein kokeilla muita rangla- kaavoja.

n i n n u kirjoitti...

Ja mun pitäis tehdä tuollaiset kannet, en tarvitse neuvolakortille mutta muuten vaan kokeilis.
Laitan tuon linkin ylös.

kewa kirjoitti...

Ninnu, on hyvä ja helppo ohje, pitäis minunkin tehdä samalla kaavalla pikkaisen isompi meidän passeille, (koiran passin kanssa niitä onkin 6kpl!!!)